18. tammikuuta 2009

Verta ja kostoa

Quentin Tarantinon huikeat "Kill Bill" ja "Kill Bill vol.2" ovat todellisia toimintaelokuvia.

Naispääosaa näyttelee Uma Thurman (The Bride/Beatrix Kiddo/Black Mamba).

Hän on entinen palkkamurhaaja, joka joutuu salamurhayrityksen uhriksi omissa häissään viimeisillään raskaana ollessaan.

Koomasta herättyään ja toivuttuaan hän palaa kostamaan syyllisille.

Näyttelijäkaartissa mukana myös mm. Lucy Liu (O-Ren Ishii),

Daryl Hannah (Elle Driver),

Michael Madsen (Budd),

Vivica A. Fox (Vernita Green)

sekä David Carradine (Bill/Snake Charmer).

1. osa vuodelta 2003, K18.

2. osa vuodelta 2004. K15.



Vuodelta 1987 on ison Arskan tuhti filmi "Predator".


Ohjaajana John McTiernan ja Arnold Schwarzeneggerin (Dutch) rinnalla mm. Jesse Ventura (Blain) ja Kevin Peter Hall (Predator).

Tuhti action paketti. K15.


Katselin tämän "V niin kuin Verikosto" (V for Vendetta) elokuvan "Ihmisen pojat" nähtyäni. Aiheet sivusivat toisiaan, mutta pidän tästä elokuvasta huomattavasti enemmän.

Elokuva perustuu sarjakuvaan ja sijoittuu tulevaisuuteen. V (Hugo Weaving) on vapaustaistelija, jonka elämään Evey (Natalie Portman) tahtomattaan sekoittuu.

Mukana myös mm. Stephen Rea ja Stephen Fry. Vuodelta 2005. K15. Suosittelen. Kodin ykkönen 5.99 euroa.

"People should not be afraid of their goverments."

Ei kommentteja: