18. tammikuuta 2009

Agentit asialla

Olen pinttynyt Bond -fani. Daniel Craig James Bondina tuntui ensin absurdilta ajatukselta, mutta nähtyäni "Casino Royale" filmin olin vaikuttunut.

Hänessä on jotain eläimellistä samaan tapaan kuin nuoressa Sean Conneryssä. Elokuvan nimi voisi yhtä hyvin olla "James Bond begins".

Naispääosassa Vesper Lyndinä Eva Green, pahiksena Mads Mikkelsen ja M:nä tuttuun tapaan Judi Dench. Elokuva on vuodelta 2006. K15.

Natalie (Cameron Diaz), Dylan (Drew Barrymore) ja Alex (Lucy Liu) jatkavat työtään Charlien alaisina "Charlien enkelit - kurvit suoriksi" (Charlie´s Angels full throttle) leffassa.

Mukana myös mm. Bernie Mac, Demi Moore ja Luke Wilson. Elokuva on vuodelta 2003. K15.

Mike Nicholsin ohjaama "Charlie Wilson´s War" vuodelta 2007 kertoo tositarinaan perustuen kongressiedustaja Charlie Wilsonista (Tom Hanks).

Tämä alkaa seurapiirirouva Joanne Herringin (Julia Roberts) pyynnöstä suunnitella kylmän sodan lopettamista. Mukana myös mm.Philip Seymour Hoffman ja Amy Adams. K11.

"The Good Shepherd" vuodelta 2006 kertoo paranoijaan suistuvan CIA agentin Edward Wilsonin (Matt Damon) elämästä.

Vaimona Angelina Jolie ohjaajana ja sivuroolissa Robert De Niro. K15. Oscar ehdokas ja Silver Berlin Bear -voittaja.

Vuodelta 2002 on trilogian aloittava "Medusan verkko" (The Bourne Identity). Jason Bournea esittää Matt Damon.

Hänet ongitaan merestä muistinsa menettäneenä ja hän alkaa selvittää menneisyytensä salaisuuksia. Siitä eivät kaikki pidä. Etenkin, kun selviää, että hän on hallituksen eliittiagentti, johon ei enää luoteta. K15.

"Medusan isku" (The Bourne Supremacy) palaa kuvioihin piileskeltyään kaksi vuotta. Bourne elää Marien (Franka Potente) kanssa hiljaiseloa, kunnes joutuu salamurhayrityksen kohteeksi. Elokuva on vuodelta 2004. K11.

Paul Greengrass ohjasi "Medusan sinetti" -toimintapätkän (The Bourne Ultimatum) vuonna 2007.

Meno on vain ennestään kiihtynyt. Rakastettunsa kuolemaa selvittävä Bourne ei annan minkään tai kenenkään asettua tielleen. Kolmikon paras. Etenkin takaa-ajokohtaukset ovat upeita. K13.

Huhu kertoo, että suunnitteilla on neljäskin osa...

Muinoin tuli TV- sarja Vaarallinen tehtävä. Yksi suosikeistani jo vetävän musiikin vuoksi. Pidän kaikista "Mission Impossible" elokuvistakin. Etenkin ensimmäisestä, joka hyllystäni löytyy VHS:nä. Ohjaajana Brian de Palma. Filmi on vuodelta 1996.

Ethan Hunt (Tom Cruise) on amerikkalainen agentti, jota epäillään petoksesta. Ympäriltä kaikki tuntuvat kuolevan. Muissa rooleissa mm. Jon Voight, Emmanuelle Beart, Jean Reno, Ving Rhames, Henry Czerny sekä Kristin Scott Thomas.

Kakkososa (M:i-2) on John Woon ohjaama toimintapläjäys. Tom Cruise Ethan Huntin osassa ja Nyah Hall rakastettuna Thandie Newton.

Kolmosessa (M:i-III) Hunt on ehtinyt naimisiin Julian (Michelle Monaghan) kanssa. Tämä pitää pelastaa. Vauhtia ja jännitystä piisaa. K15.


Vuodelta 2006 on elokuva "The Sentinel - salaliitto". Yhdysvaltain salaisen palvelun agentti Pete Garrison (Michael Douglas) on lavastettu petturiksi. Asiaa setvii kaksi liittovaltion sisäisen tutkinnan agenttia (Eva Longoria ja Kiefer Sutherland). Perustrilleri. K11.

Ei kommentteja: