31. tammikuuta 2009

Aarrejahdissa

Vuonna 2001 valmistui Woody Allenin ohjaama "Jadeskorpionin kirous" (The Curse of a Jade Scorpion), hypnoottinen rikoskomedia.

Eletään 1940-luvun New Yorkissa. CW Briggs (Woody Allen) on huippuluokan vakuutustarkastaja. Betty Ann Fitzgerald (Helen Hunt) hänen pomonsa. He eivät tule keskenään toimeen.
Firman illanvietossa taikuri Voltan (David Ogden Stiers) saa parivaljakon rakastumaan hetkeksi hypnotisoimalla heidät.

Alkaa outojen ryöstöjen sarja, joka ihmetyttää etenkin Briggsiä. Konna tuntuu aina olevan askelen edellä häntä.

Kuka hallitsee ketä? Ja millä keinolla?

Mukana myös mm. Charlize Theron, Dan Aykroyd ja Elizabeth Berkley.

Renny Harlingin ohjaama on elokuva "Kurkunleikkaajien saari" (The Cutthroath Island) vuodelta 1995.

Kun merirosvo Morgan Adamsin (Geena Davis) isä tapetaan, hän jättää tyttärelleen perinnöksi laivan ja kolmasosa aarrekarttaa.

Miehistö kapinoi naisjohtajaa vastaan ja oppineella orjallakin (Matthew Modine) on omia tarkoitusperiä, joten kahden muun kartanosan ja itse aarteen etsiminen käy työstä.

Verenhimoisena setänä Frank Langella (Dawg Brown). K14.

Lepakoita vintillä

1995 valmistui "Batman forever". Ohjaajana Joel Schumacher.

Batman (Val Kilmer) kohtaa vaarallisen Arvuuttajan (Jim Carrey) ja skitsofreenisen Harvey Kaksinaaman (Tommy Lee Jones).

Naiskauneutta edustavat Nicole Kidman (Dr Chase Meridian) sekä Sugar (Drew Barrymore). Apulaisena Robin (Chris Donnell). K12.

"Batman & Robin" on vuodelta 1997. Ohjaajana edelleen Joel Schumacher.

Batmanin roolissa George Clooney. Alfredina Michael Gough.

Vaimonsa menettänyt tiedemies, Mr Freeze (Arnold Schwarzenegger) uhkaa Gotham Cityä. Samoin Myrkkymuratti (Uma Thurman). Onneksi Batman ja Robin saavat avukseen Batgirlin (Alicia Silverstone).

Mukana myös mm. Vivica A. Fox ja Elle Macpherson. K12.

30. tammikuuta 2009

Size matters?

"Godzilla" on toimintaseikkailu vuodelta 1998.

Godzilla on alkuaan japanilainen taruolento. Tämän elokuvan olento on seurausta Ranskan Tyynellä valtamerellä tekemistä ydinkokeista.

Kun ensimmäiset havainnot valtavasta liskosta saadaan, pyydetään hätiin tohtori Niko Tatopoulos (Matthew Broderick). Manhattan on vaarassa.

Muissa rooleissa mm. Hank Azaria, Maria Pitillo sekä Jean Reno. K12.


Ang Leen ohjaama on toimintaelokuva "Hulk" vuodelta 2003.

Tiedemies Bruce Bannerilla (Eric Bana) on traaginen menneisyys. Hän joutuu työtapaturmaan, joka tuo hänessä esille niin sankarin, kuin hirviönkin.

Työkaverina entinen tyttöystävä Betty (Jennifer Connelly). Isän roolissa Nick Nolte. Mukana myös mm. Sam Elliot.

Brucesta tulee vihaisena Hulk. K11.

Samasta aiheesta tehtiin uusintaversio 2008. Pääosassa Edward Burns.

29. tammikuuta 2009

Muskelimiehille töitä

"Pako viidakkoon" (Rundown) vuodelta 2003 on toimintaa täynnä oleva seikkailufilmi.

Palkkionmetsästäjä Beck (Dwayne Johnson) lähtee Amazonin viidakkoon etsimään pomonsa kadonnutta poikaa (Seann William Scott).

Syrjäistä kaivoskaupunkia johtaa diktaattorimainen Hatcher (Christopher Walken).

Beck tutustuu myös kauniiseen kapinallisjohtaja Marianaan (Rosario Dawson). Huikea taistelu voi alkaa.


Xander Cage (Vin Diesel) on pahamaineinen extremesankari, jonka viimeinen tempaus menee överiksi elokuvassa "xXx" vuodelta 2002.

Vankilan sijaan hän valitsee homman USA:n hallituksen leivissä.


Koodinimellä XXX Xander soluttautuu venäläiseen rikollisliigaan.

Hän tapaa Yelenan (Asia Argentu) ja joutuu tekemään parhaat temppunsa selviytyäkseen.

Agentti Gibbonsin roolissa Samuel L. Jackson. Viihdyttävä toimintarymistys. Peittoaa kakkososan puhtaasti. K15.

Kosto, kunnia, rakkaus

4 Oscar palkintoa sai loistava "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme" (Crouching Tiger, Hidden Dragon) vuonna 2001.

Elokuvan ohjasi Ang Lee.

Se on seikkailukertomus sankareiden, jumalten ja ihmeiden Kiinasta.

Miespääosassa Master Li Mun Paina Chow Yun Fat.

Elokuvassa on uskomattomia, painovoimaa uhmaavia taistelukohtauksia.

Upeita maisemia. Kauniita naisia, komeita miehiä.

Rakkautta. Kostoa. Kallisarvoinen miekka varastetaan ja se pitää löytää.

Naispääosassa Yu Shu Lien roolissa Michelle Yeoh.

Tasavertaisena taistelukumppanina Jen (Zhang Zi Yi)

Yksi Oscar voitoista tuli filmin musiikista.

Kannattaa katsoa.