4. helmikuuta 2009

Kun lapsi katoaa

Espanjalaisen Juan Antonio Bayonan esikoisohjaus on loistava kauhuelokuva "Orpokoti" (The Orphanage). Filmi on vuodelta 2007. Yhtenä tuottajana Guillermo del Toro.

Elokuva kertoo Laurasta (Belén Rueda), joka miehensä Carloksen (Fernando Cayo) ja pienen adoptoidun poikansa Simónin (Roger Príncep) kanssa muuttaa entiseen orpokotiin, jossa Laura itse on asunut lapsena.

Simónilla on mielikuvitusystäviä ja talosta hän löytää heitä lisää. Vanha talo pitää ääntä, ovet aukeavat ja sulkeutuvat kuin itsekseen.

Carlos on lääkäri ja Lauran on tarkoitus ottaa muutamia erityishoitoa vaativia lapsia taloon asumaan. Simón tarvitsee myös jatkuvaa lääkitystä, sillä hän on HIV postitiivinen.

Kun talossa järjestetään juhlat erityislapsille ja heidän omaisilleen, Simón katoaa. Lauralla on ollut riita pojan kanssa ja hän etsii tätä epätoivoisesti loukaten jalkansa samalla.

Kuluu 9 kuukautta, eikä pojasta löydetä jälkeäkään. Vanhempien piina on koskettavaa. Surutyöryhmässä he saavat vihiä meediosta (Geraldine Chaplin), joka saapuu taloon auttaakseen. Meditoituneessa tilassa hän näkeekin lapsia, jotka ovat vakavasti sairaita.

Carlos luopuu toivosta ja haluaa muuttaa talosta pois. Laura pyytää vielä kahta päivää jättääkseen hyvästit.

Laura järjestää huoneet entiseen kuntoon ja leipoo karhunmarjatorttua kutsuakseen lapsuuden ystävänsä leikkimään kanssaan, saadakseen selville, missä Simón on.

Tiivistunnelmainen ja koskettava elokuva. En muista koskaan ennen itkeneeni kauhufilmiä katsellessani. Etenkin Belén Rueda äitinä on uskomaton. Suosittelen. K13. Tokmanni 9.95 euroa.

Ei kommentteja: