2. huhtikuuta 2009

Ryysyistä rakkauteen

Kävimme eilen parin ystävän kanssa katsomassa kahdeksan Oscar- pystiä voittaneen "Slummien miljonääri" (Slumdog Millionaire) vuodelta 2008.

Elokuva kertoo 18-vuotiaasta köyhästä teepojasta, Jamal K. Malikista (Dev Patel), joka osallistuu Intian "Kuka haluaa miljonääriksi" kisaan suurella menestyksellä.

Jopa niin menestyksekkäästi, että herää epäilys vilpin harjoittamisesta.

Kuinka muuten voisi hädin tuskin lukutaitoinen slummien asukas Mumbaista tietää vastaukset tietovisan kysymyksiin?

Jamal pidätetään ja hän kertoo poliisille (Irffan Khan) uskomattomia tarinoita lapsuudestaan, jonka hän on orvoksi jäätyään viettänyt veljensä Salimin (Madhur Mittal) kanssa seikkaillen.

Tarinoita, joista käy ilmi, miten hän sattuu osumaan oikeaan arvauksissaan. Ja miten hän kohtasi Latikan (Freida Pinto), tytön, jota hän ei voi unohtaa.

Kun tietovisan juontaja Prem Kumar (Anil Kapoor) esittää viimeisen, 20 miljoonan rupian arvoisen kysymyksen, selviää myös vastaus siihen, miksi Jamal osallistui kisaan.

Elokuvan lapsinäyttelijät Ayush Mahesh Khedekar (nuorin Jamal), Azharuddin Mohammed Ismail (nuorin Salim) ja Rubiana Ali (nuorin Lakita) ovat tavattoman luontevia rooleissaan.

Intia esittäytyy suurena ja kauniina, vaikka köyhyys ja hyväksikäyttö ovat tuskallisesti läsnä.

Voiko yhteenkään aikuiseen luottaa?

Miten selvitä hengissä?

Miten löytää miljoonien ihmisten joukosta se yksi?

Kaikkein tärkein.

Miten samoista löhtökohdista voi kasvaa niin erilaisiksi?

Miten Jamal vastaa viimeiseen kysymykseen?

Elokuvan on ohjannut Danny Boyle, apunaan Loveleen Tandan. Kannattaa käydä katsomassa.

Ei kommentteja: